Lastenhoito ja koulutus

Espoo tarjoaa monenlaisia vaihtoehtoja koulutukselle, kaikkiin ikäluokkiin keskittyen. Kaupunki kannustaa elämän halki jatkuvaan oppimiseen, aina alkaen vauvasta lähtien. Päivähoito- ja päiväkotipalveluita on tarjolla sekä kaupungin puolesta, että myös yksityiseltä sektorilta. Menossa ja toimintojen järjestelemisessä on huomioitu myös ne perheet, jotka eivät tarvitse apua päivähoidon muodossa ja näille onkin tarjolla päivittäin erilaisia puuhakeskuksia, asukaspuistoja ja seuroja.

Esikoulupalveluita tarjotaan useissa eri päiväkodeissa sekä kouluissa, ympäri kaupunkia. Jokainen Espoon koulu on ylpeä korkeasta laadustaan ja tämä alkaa aina ala–asteelta, jatkuen yläasteelle, lukioon, yliopistoon ja ammattikouluihin. Koulutusmahdollisuuksien suuri määrä antaa mahdollisuuden erilaisille perheille ja lapsille ruokkia niitä vahvuuksia, jotka ovat juuri kyseisellä yksilöllä, kehittäen yksilöllisyyttä entisestään aina työikään saakka. Myös aikuisille on tarjolla opiskeltavaa ja erityisesti aikuisten opintokeskus pystyy auttamaan esimerkiksi uuden uran löytämisessä. Espoossa voidaan hakea erikoistuneelle linjalle jo kolmannelta luokalta lähtien ja valittavissa on useita erilaisia linjoja, joita esitellään seuraavaksi.

Matemaattis-luonnontieteellinen linja

Tämä linja keskittää jopa kolmannelta luokalta asti opetuksen matemaattisiin ja luonnontieteellisiin opintoihin. Linja on mahdollista valita myös vasta seitsemännellä luokalla, eli kun siirrytään yläasteelle.

Musiikkipainotteinen linja

Musiikki on usealle opiskelijalle tärkeä aine ja Espoo pyrkiikin tarjoamaan musiikkilinjoja niistä kiinnostuneille oppilaille, joko alkaen kolmannelta, tai seitsemänneltä luokalta.

Kuvataidepainotteinen linja

Yläasteen ensimmäiseltä luokalta, eli seitsemänneltä luokalta, alkaen opiskelijoilla on mahdollisuus valita kuvataidepainotteinen opetus, jossa kuvataidetta on huomattavasti enemmän kuin muiden lukujärjestyksessä.

Ilmaisutaidepainotteinen linja

Myös ilmaisutaide on valittavana linjaksi kun siirrytään yläasteen puolelle ja päästäkseen tähän opetusryhmään hakijan on pystyttävä saamaan riittävä määrä pisteitä hakukokeista.

Tanssipainotteinen linja

Tanssia päästään aloittamaan myöskin seitsemänneltä luokalta ja päästäkseen sisälle hakijan on osallistuttava sekä kokeeseen, että haastatteluun.

Informaatioteknologiapainotteinen linja

Tämä on suhteellisen uusi linja ja opiskelijat voivat siirtyä sille jo seitsemänneltä luokalta lähtien. Näin pääsevät matemaattiset, loogiset ja tietoteknologiaan liittyvät kyvyt oikeuksiinsa.

Liikuntapainotteinen linja

Useissa muissakin kaupungeissa tarjotaan liikuntapainotteista linjaa ja taaskin seitsemännellä luokalla valinnat perustuvat valintakokeen tulokseen. Valintakokeessa mitataan seitsemän osion avulla hakijan urheilullisuutta ja näihin kuuluu esimerkiksi liikkuvuus, kestävyys ja tasapainotaidot.

Leave a Reply